Avainsana-arkisto: intiön katutaideseinä

Oulun Katutaide ry:n hallitus kokoontui 15.6.

Tämä referaatti on Oulun Katutaide ry:n 15.6. järjestetyn kokouksen pöytäkirjasta.

Katutaideyhdistys oli mukana Vectorama- tapahtumassa art-battle kilpailulla. Kilpailussassa valmistuneet työt arvioidaan yleisöäänestyksellä ja voittajat palkitaan äänestyksen sulkeuduttua.

Intiön katutaideseinä on toistaiseksi suljettu
Syy tähän on roskaaminen seinän alueella, paikalle on jätetty työvälineitä ja muita roskia. Lisäksi muuta ympäristöä on maalattu ja sotkettu.
Yhdistys on ottanut tehtäväkseen avata seinän uudestaan ja ehdottaa kaupungille mahdollisuutta hankkia roskiset Intiön seinän välittömään läheisyyteen.

Tilaa Kulttuurille -yhdistys on kuitenkin avannut Tukikohdan seinän maalaajille.


TULEVIA TAPAHTUMIA

Jumprun edessä olevan väliaikainen seinä saa kokea Masan ja Markon kosketuksen, ennen Kivisydämen hissin valmistumista.

Liikuntakeskus Hukka kaavailee yhdistyksen kanssa tilaustyötä omalle eteläiselle seinälleen. Hukalla on visio työn muodosta, ja se tulee saamaan vuosittain täyttöä niin että mahdollisesti työllistää samoja tekijöitä useampaan kertaan.
Seinä on aaltopeltiä ja siksi hyvin haastava pinta.
Kooltaan sitä on paljon, eli se työllistää varmasti useamman tekijän. Katutaideyhdistys ottaa vastaan tekijöiden ilmoittautumisia jonka jälkeen tiedottaa työtä koskevista yksityiskohdista. Työ toteutetaan 8.8.mennessä.

Välivainiolla sijaitsevaan parkkihallin takaseinään on toivottu työtä.
Työ on vaiheittain toteutettavissa  -esimerkiksi useana kesänä peräkkäin- ja tulevat luonnokset yhdistys hyväksyttää taloyhtiöllä. Alamme etsiä tekijää kun saamme sovittua viimeiset asiat taloyhtiön kanssa.

Oulun musiikkivideofestarit 14.-16.8. on ollut kiinnostunut ottamaan ohjelmaansa avoimen seinän. Tapahtuma järjestetään valveella ja mahdollinen seinä pystytetäisiin Valveen taakse sijaitsevaan puistoon, jossa on tilaa maalata.

Qstock 2015 etsi maalaajaa tapahtumaansa.
Työ toteutetaan festivaalin toivomana ajankohtana viikonloppuna. Teoksen käytännön järjestelyt sovitaan suoraan Qstockin kanssa ja Oulun katutaide ry toimii tässä asiassa vain viestinviejänä.

Tämän kesän maalauspaikkojen haku aukaistaan nettisivuille.
Yhdistyksellä on muutamia varmistettuja seiniä kontollaan, jotka laitetaan jakoon kesän aikana. Seiniin on siis luvat maalata ja omistajat ovat tiedossa. Ilmoitamme haun alkamisesta nettisivuillamme myöhemmin.

MUUTA

Kaleva valitsi yhdistyksemme Parempi Oulu –sarjaan. Sarja tulee tekemään yhden jakson yhdistyksen toiminnasta.