Tietoa katutaiteen tekemisestä Oulussa

1 Minkälaista taidetta voidaan tehdä?

Yhdistyksen yleisenä periaatteena on, että taiteen sisältöä ei rajoiteta, sisällössä huomioidaan hyvät tavat ja soveltuvuus ja katutaide on tehty eläväksi ja muuttuvaksi. Taidepintoja ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin ja niihin ei tule kaupallisia viestejä tai esimerkiksi yhteistyökumppaneiden tietoja.

Itse teosten osalta emme pysty takaamaan pysyvyyttä, vaan kyseessä on tilapäinen taide. Taide voi olla yhdessä kohteessa jopa vuosia, tai sen päälle voidaan maalata uusi teos heti pinnalle annetun määräajan päätyttyä. Tällä hetkellä ei tähän päälle maalaamiseen ole vielä mitään tarvetta, vaan odotamme innolla uusia tekijöitä vapaana oleviin taidepintoihin. Käytännössä siihen vaikuttavat myös teosten kuluminen ja vaurioituminen sääolosuhteiden ja muiden ulkoisten tekijöiden (esim. katujen kunnossapito) johdosta.

2 Mihin katutaidetta voidaan tehdä?

Katutaiteen toteuttamispaikkoina toimivat ”taidepinnat”, jotka ovat tarkoitusta varten vuokrattuja julkisia tai yksityisiä pintoja – esimerkiksi alikulkukäytäviä tai rakennusten seinäpintoja. Taidepinnat ovat kaupunkilaisten käytössä katutaiteen tekemistä varten ja ne muodostavat kokonaisuutena ympärivuotisen katutaidenäyttelyn kaikkien kaupunkilaisten nähtäville. Yhdistys toteuttaa taidetta vain luvallisiin kohteisiin.

3 Kuka vastaa kustannuksista?

Lähtökohtana on, että teosten toteuttajat vastaavat itse maalaustarvikkeista ja maaleista. Käytännössä teosten toteuttamiseen voi hakea ja haetaan yhteistyöyrityksiä sekä yksityisiä rahoittajia. Lisäksi joissain tapauksissa teosten toteuttamiseen voi olla tarjolla julkista rahaa.

Maalauskohteissa tarvittavat tilapäiset suoja-aidat ja tienohjaukseen tarvittavat kyltit luovutetaan maalaustöiden ajaksi veloituksetta ja ne tulee maalaustyön jälkeen palauttaa Oulun kaupungille. Kaikissa kohteissa toteutuksen edellytyksenä on pinnan omistajan lupa.

Maalien hankintaan yhdistyksellä on yhteistyökumppaneita, joilta voi saada alennuksia. Tästä kannattaa kysyä hallitukselta lisää.

Teospinnat tulevat maksutta tekijöiden käyttöön.

4 Kuka voi tehdä katutaidetta Oulussa

Ajatuksena on, että taidetta voi tehdä kuka tahansa. Taidetta voivat yksityishenkilöiden lisäksi tehdä esimerkiksi oppilas- ja opiskelijaryhmät taideopetuksessa päiväkodista lukioon, kansalaisopistojen taideryhmät, kaupunkilaisryhmät, asukasyhdistykset tai taiteilijat. Katutaiteen luonteeseen kuuluu tilapäisyys.

Teokset toteutetaan tekijän omalla vastuulla. Kohteesta riippuen voidaan edellyttää myös Tieturva-pätevyyttä järjestelyissä. Tästä kannattaa kysyä hallitukselta lisää.

5 Katutaiteen dokumentointi

Vaikka katutaide on luonteeltaan tilapäistä, kannattaa se tallettaa kuvaamalla ja jakamalla se eri yleisöjen saataville. Yhdistyksellä on Instagramissa tili @oulunkatutaide ja Facebookissa https://www.facebook.com/oulunkatutaide. Tileiltä löytyy tietoa ja kuvia toteutuneista teoksista Oulussa.

Haluan toteuttaa katutaideteoksen – miten toimin?

  1. Ota yhteyttä yhdistyksen hallitukseen esim. Facebook-sivujen kautta. ja kerro seuraavat asiat mahdollisimman tarkasti
    • Minkälaisen teoksen olisit toteuttamassa
    • Miten teoksen toteutus rahoitetaan
    • Minkä verran tarvitset tilaa teokselle tai mihin haluaisit teoksen toteuttaa
    • Haluatko toteuttaa teoksen yhteistyössä useamman tekijän kanssa
    • Mitä resursseja teoksen toteutus vaatii (avustajia, tikkaita, nostimia)
    • Milloin teos toteutetaan ja kauanko sen toteutus vie aikaa
  2. Ehdotuksen perusteella etsimme teokselle sopivan paikan ja yritämme ratkoa avoimet kysymykset – esimerkiksi hankkimalla paikallisia avustajia tai käymällä mahdollisia yhteistyökumppaneita läpi
  3. Alkuperäisen ehdotuksen pohjalta tehdään toteutussuunnitelma ja aikataulutus toteutukselle
  4. Tiedotetaan yhteistyökumppanit ja viranhaltijat hankkeesta
  5. Teos toteutetaan suunnitelman mukaisesti
  6. Dokumentoidaan teos ja taustoitetaan sitä yleisölle lähestyttävämmäksi

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s