Johdanto katutaiteeseen Ruskigin ja kollegoiden kautta

Luento 27.8.2014 klo 14.00 @ Oulun Ympäristötalo

GRAFFITI – maailman suurin taide-ismi koskaan

– Johdanto katutaiteeseen Ruskigin ja hänen kollegoidensa töiden kautta.  

Ruotsalaisen Pärra Andreassonin (taiteilijanimi Ruskig) vetämässä luennossa käydään läpi katutaiteen historiaa ja maailmaa töiden ja projektien kautta katsottuna. Esityksessä kerrotaan myös katutaiteen suhteesta kaupunkikuvaan Ruotsissa ja siitä miten eri tavoilla katutaiteeseen voidaan suhtautua ja mitä seurauksia valitusta linjasta on ollut. Esityksen aikana tutustutaan yli sadan tekijän teoksiin ja avataan katutaiteen maailmaa niiden takana. Luento pidetään englanniksi 27.8. klo 14 alkaen Ympäristötalolla. 

Luento on osa Oulun katutaidehanketta ja kansainvälistä taiteilijavierailua. Ruskigin (Pärra Andreasson) lisäksi Ouluun saapuvat maailmankuulu saksalainen katutaidemaalari Tasso (Jens Müller) sekä tanskalainen Clean (Frederik Hesseldahl). Tekijät toteuttavat kolme katutaideteosta Ouluun ja pääkohteena on Pohjantien alikulkusilta Värtössä. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään myös kaikille avoin työpaja katutaiteen tekemisestä. Teokset toteutetaan 22.-28.8. välisenä aikana.

Pärra Andreasson (RUSKIG)

Besides graffiti painting I am also a trained artist with an MFA from the University of Umeå and Exit Pupil at the Royal Danish Academy of Fine Arts. My artistry is often about social, common and life-affirming topics such as how to help people to find love and work by graffiti, or how proper observance of equality and justice is achieved in a society or how a city or place is safe and secure. Calling my work for Swedish FolkhemsPop is not wrong. Besides decorations, exhibits and self-initiated muralprojekt I also work with lectures, projects, outdoor gallery and workshops.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s